Feed on
Posts
Comments

Meistä

Näille sivuille on koottu runsas tietopaketti muodista ja elokuvista kiinnostuneille lukijoille. Olemme pyrkineet keräämään tietoa viimeaikaisista trendeistä sekä muodin että elokuvan saralla. Muoti antaa meille mahdollisuuden ilmaista itseämme – parhaimmillaan se on hulluttelevaa ja erottuvaa. Syksyn ja talven 2016-2017 muodin päätrendejä kuvaavat seuraavat suuntaukset: eteerinen tyyli, moderni retrotyyli sekä toiminnallisuus.
Tänä syksynä vaatteiden laadukkuus sekä ajattomuus ovat arvossaan. Tämän lisäksi tänä syksynä ja talvena arvostetaan erityisen paljon tietynlaista käsityöläisyyttä sekä perinteitä. Vaatteiden toiminallisuus sekä mukavuus ovat erityisen tärkeitä – mikäpä auttaisikaan paremmin selviytymään pimenevistä illoista ja kylmenevistä ilmoista kuin kietoutuminen mukaviin ja lämmittäviin vaatteisiin? Tämän syksyn ja talven muotia kutsutaankin järkeväksi.

Toisaalta se korostaa myös naisellisuutta, mutta tekee tämän aivan uudenlaisella tavalla. Muodissa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla sekä ajattomien arkisten suosikkivaatteiden että pehmeiden röyhelöiden yhdistäminen. Tämän lisäksi arkisiiin suosikkivaatteisiin voidaan yhdistää esimerkiksi urheilullisia yksityiskohtia tai luksustyylisiä yksityiskohtia. Tavoitteena on yksilöllinen sekä raikas ilme.
Värejä käytetään tänä syksynä reippain otteina – ruskaiset murretun lämpimät värit ovat suosiossa, mutta myös maanläheisiä ja luonnollisia värejä suositaan. Näiden lisäksi erilaiset pastellivärit utuisen ja hailakan sävyisinä hallitsevat syksyn ja talven värimaailmaa. Jos siis haluat olla tänä syksynä tai talvena trendikäs, valitse päällesi esimerkiksi voimakasta purppuraa, tomaatinpunaista tai naavan vihreää. Haluaisitko tietää, mitä tämän kauden päätrendit pitävät pääpiirteissään sisällään? Jos sinua alkoi kiinnostaa, jatka sivujemme lukemista, kerromme lisää sivuillamme.
Entäpä sitten elokuvat – mitä tapahtuu elokuvien alalla tänä syksynä ja millaisia uutuuksia on tulossa elokuvateattereihin? Eräs syksyn kenties odotetuin ulkomaalainen uutuus on Tom Hanksin tähdittämä Inferno, joka saapuu Suomen elokuvateattereihin 14.10.2016. Myös toinen suosikkinäyttelijä, Tom Cruise, palaa valkokankaalle uuden elokuvan myötä – Tom Cruise siivittää elokuvaa Jack Reacher – paluu päämajaan, joka on jatko-osa aikaisemmin julkaistuun elokuvaan. Myös tätä elokuvaa on ehditty odottaa.

Kauhuelokuvien ystäville on luvassa mielenkiintoinen uutuus – Mike Flanaganin ohjaama elokuva Ouija: Origin of Evil, jossa pureudutaan spiritismin karmivaan maailmaan ja tutustutaan pimeyden voimiin. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Los Angelesiin vuoteen 1965.
Myös Bridget Jonesin tarina sai syksyllä jatkoa uuden Bridget Jones`s Baby –elokuvan myötä. Luvassa on siis jälleen sekä romantiikkaa että komediaa, joiden ilmentämisessä Bridget Jones on tunnetusti vertaansa vailla. Myös suomalaisia uutuuksia on ilmestymässä syksyn ja talven aikana elokuvateattereiden ensi-iltoihin, mikä onkin erityisen ilahduttavaa.

Elokuvateattereiden valikoimat ovat niin laajat, että toisinaan voi tulla eteen valinnanvaikeus – jo pelkästään erilaisia elokuvalajeja on niin suuri määrä, että pääsi saattaa mennä pyörälle – yksi tykkää kauhusta ja toinen trillereistä, joku toinen ei välttämättä siedä kauhuelokuvia lainkaan ja jollekin toiselle ainoastaan romanttiset elokuvat ovat elokuvia isolla E:lla. Saatat miettiä, mitä elokuvaa kannattaisi lähteä katsomaan ja mitä elokuvaa kannattaisi viedä ystävä tai rakas katsomaan. Jos olet epävarma, kannattaa lukea elokuvista kirjoitettuja arvosteluja ja jatkaa sivujemme lukemista.

Kenelle nämä sivut on suunnattu?

Nämä sivut on suunnattu sinulle, joka haluat tietää tämän syksyn ja talven muoti- ja elokuvatrendeistä. Jos pohdit, miten voisit saada omasta vaatekaapistasi trendikkäämmän, kannattaa jatkaa lukemista tämän syksyn ja talven muotia käsitteleviltä sivuiltamme. Jos taas haluat tietää tämän syksyn ja talven elokuvauutuuksista, kannattaa siirtyä elokuvia käsittelevälle sivullemme – miettiessäsi, mikä elokuva olisi mahdollisimman mielenkiintoinen tai viihdyttävä tai mitä elokuvaa kannattaisi viedä hyvä ystävä tai oma rakas katsomaan, kannattaa lukea elokuvia käsittelevä sivumme ja napata sivun tarjoamat vinkit talteen. Tämän lisäksi kannattaa lukea sinua kiinnostavista elokuvista kirjoitettuja arvosteluja, jotka auttavat sinua toivottavasti tekemään oikean elokuvavalinnan ja kokemaan ansaitsemasi upea elokuvaelämys.

Me at ldmfff.fi kiitän ihmisiä parhaat-kasinot.org ja suomenkeno heidän apua verkkosivuilla.